maanantai 18. heinäkuuta 2016

Koiranpentuja

Oi voi!
Viime kirjoituskerrasta on aivan liian pitkä aika, pahoitteluni. Kuten ehkä otsikostakin huomaa, liittyy tämä katoamiseni koiranpentuihin. Oon ollut ihan superstressaantunut ja väsynyt kun kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti.

5.6. myöhään illalla käynnistyi Jekun synnytys ja odottelin pentuja syntyväksi yön aikana. Tunnustelun perusteella arvelin tulevan kaksi tai kolme pentua.
Jekku läähätti yön, oli levoton ja teki pesää, kuten avautumisvaiheeseen kuuluu. Koska Jekku on aiemminkin saanut pentuja saman uroksen kanssa en osannut edes ajatella niitä ongelmia, joita edessä vielä olisi.

Vajaa viikko synnytykseen. Vielä ei oo mahakarvoja järsinyt pois.

Kauan odotettu ponnistusvaihe alkoi klo 12 tienoilla ja kun tunnin kovan yrittämisen jälkeen ei mitään tapahtunut soitin Eläinsairaalaan kysyäkseni neuvoja. Kehotettiin katsomaan tilannetta vielä tunnin verran ja jos ei näy muutosta, niin on parempi tulla näyttäytymään. Hoitaja ilmoitti eläinlääkärille, että tunnin päästä mahdollisesti ollaan tulossa. Hetken päästä yllätin Jekun kissan hiekkalaatikolta kaivamasta pesää sinne. Ihmettelin käytöstä, mutta en sen enempää siitä ajatellut. "Hormonit!"
Tunti meni ja yritystä oli, mutta pentuja ei kuulunut, joten lähdettiin taksilla kohti Eläinsairaalaa, jossa päästiinkin melkein heti tutkimuksiin.
Kohdunkaula oli aivan auki ja pentukin tuntui, mutta niin kaukana, ettei eläinlääkäri saanut siitä otetta. Kysyttiin, että haluanko kokeilla lääkkeillä vielä vai olinko keisarinleikkausta ajatellut. Olin ehdottomasti lääkkeiden kannalla.
Otettiin vielä ultra pentujen määrän varmistamiseksi ja kolmea epäili eläinlääkäri. Totesi, että ainakin yksi olisi elossa. Hyvä, etten alkanut jo vollottaa.
Ensin laitettiin kalkkia ja sitten oksitosiinia. Eläinlääkäri pyysi huutelemaan kun ensimmäinen pentu tulee. Siihen ei kauaa mennytkään. Ovi oli ehtinyt sulkeutua niin pennun jalat jo olivatkin ulkona. Autoin vetämällä pennun ulos. Ruskea ja potra poika. Jekku alkoi heti hoitaa pentua. Pesi, puri napanuoran ja ohjaili nisälle. Tällä aikaa söi istukan.
Eläinlääkäri kävi tarkistamassa pennun ja samalla syntyikin jo toinen, mustavalkoinen pienempi poika, jonka Jekku yhtä äidillisesti hoiti nisälle heti kun eläinlääkäri oli tarkastanut pennun.

Torsti 1 vrk ikäisenä
Jevgen 1 vrk ikäisenä
Tässä taidetaan olla jo reilun viikon ikäisiä
Odoteltiin kolmatta pentua puolisen tuntia, mutta kun ei mitään kuulunut saatiin oksitosiinia ja kalkkia taas. Ei muutosta.
Käytiin pihalla pikapissalla. Eipä vastasynnyttänyttä emoa pidempään olisi saanut ulkona pidettyäkään. Kova kiire oli takaisin pentujen luo. <3
Pissojen jälkeen tunnusteltiin vatsaa, eikä siellä enää tuntunutkaan mitään. Varalta otettiin röntgen, joka vahvisti kolmannen pennun olleen vain täysi virtsarakko.
Tästä ei sitten kauaa mennytkään kun päästiin lähtemään kotiin pienen perheen kanssa.

Nimesin pennut heti niiden synnyttyä. Siskoni on jo pidempään halunnut ruskean chihun, jolle antaisi nimeksi Torsti. Ruskean pennun synnyttyä siitä tuli automaattisesti Torsti, mustavalkoinen taas näytti niin äidiltään Jeudokialta, joten nimesin Jevgeniksi.

Muutama päivä meni oikein hyvin, mutta viikonlopun lähestyessä alkoi Jekku käyttäytyä oudosti. Ei oikein viihtynyt pentujen kanssa pesässä, läähätti, kävi taas kissan hiekkalaatikolla kaivamassa pesää, kaivoi lattiaa, sohvaa, pissaili sisään jopa kerran tunnissa, ei oikein suostunut syömään. Kävi kuitenkin säännöllisesti pentuja lämmittämässä ja syöttämässä, jopa leikki aamupäivisin. Iltaa kohti oireet aina pahenivat.
Google ja keskustelupalstat kertoivat, että koira kuolee kohtutulehdukseen ja pennut kuolevat totta kai myös, sillä sijaisemoa on vaikea saada, korviketta eivät kuitenkaan suostu syömään ja jos suostuvat, niin vetävät sitä keuhkoihin ja kuolevat keuhkotulehdukseen - mikäli näistä mihinkään eivät kuole niin sitten hiipuvat pois yhtäkkiä. Ei siis kannata googlea selata jos muutenkin on paniikissa ja väsynyt valvomisesta. Kaikki kunnia niille, jotka yksin elävät pienen vauvan kanssa. Ei onnistuis multa.

Soittelin pitkin yötä Eläinsairaalaan päivystävälle hoitajalle ja lääkärille, joiden mukaan oireet eivät olleet kuitenkaan niin vakavia, että tarvitsisi tulla näyttäytymään. Keksin valvotun yön päätteeksi laittaa kuumaan veteen kastetun pyyhkeen Jekun nisille, josko se rauhoittaisi. Rauhoittihan se. Yli 24h valvomisen ja levottomuuden jälkeen koira viimein nukahti syliin tunniksi. Soittelin vielä Eläinsairaalaan tilanteen rauhoittumisesta ja ilmoitin, ettemme ainakaan näillä näkymin tule käymään, jos kyse on nisätulehduksesta. Aamupäivä menikin taas hyvin ja koira oli lähes normaali, mutta illan tullessa kaikki oireetkin palasivat. Kuumalla pyyhkeellä taas sain koiran rennoksi ja nukahtamaan. Kokeilin varovasti lypsää nisiä ja selkeästi koirallekin tuli parempi olo kun kovat paakut sai nisistä pois. Nukahti reiluksi tunniksi ja tämän jälkeen söi normaalia ruokaa! Ensimmäistä kertaa useaan päivään, joina vain herkut maistuivat.
Ahneempi, ruskea pentu vetäisi maitoa syödessään keuhkoihin ja rohisi vähän. Yskiskeli joitain kertoja ja maitoa tuli nenästä, mutta sitten tilanne menikin ohi. Ehdin jo säikähtää.
Mentiin maanantaina käymään tarkastuksessa, mutta eipä siellä mitään sen kummempaa tehty. Kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Vajaa viikko menikin hyvin, kun ruskea pentu alkoi oireilla. Aaargh..
Kaulan ja keuhkojen krohinaa, nuha, hapen haukkomista. Painoakaan ei ollut tullut edellisestä päivästä. -_-'
Diagnosoin keuhkotulehduksen, mutta toivoin, että vaan ylireagoin ja soittelin jälleen aikaa Eläinsairaalaan visiittiä varten. Tarkastuksessa todettiin, että keuhkotulehdushan se ja pennun selviytyminen on hyvin epätodennäköistä. Määrättiin antibioottia ja tulehduskipulääkettä. Ilmeisesti edellisellä käyntikerralla oltiin saatu kennelyskätartunta, joka sitten iskikin pentuun ja eteni hyvin nopeasti.
Jekulla nenä vuoti hieman, mutta muita oireita ei tullut. Arthur yski ja oksenteli limaisia kasoja muutaman päivän. Onneksi aikuiset saivat näin lievän version.


Aloitettiin antibioottikuuri ja kipulääke heti. Ei mennytkään montaa tuntia kun alkoi pienempikin pentu saada samoja oireita. Onneksi lääkettä oli tarpeeksi kahdelle, joten lääkityksen sai aloittaa heti oireiden ilmaannuttua. Mustavalkoinen meni jo paremmaksi parissa päivässä, mutta ruskeaan ei tuntunut vaikuttavan ollenkaan.
Aloitin eläinlääkärin siunauksella kiinteiden ruokien syöttämisen jo 2 vk pennuille, koska maito tuntui menevän herkästi keuhkoihin. Jos eivät itse olisi kiinteistä olleet kiinnostuneet, niin ei olisi tietenkään onnistunut. Onneksi söivät jauhelihaa ja ab-piimää mielellään. Pääasia olikin, että paino nousisi, koska ilman sitä eivät voi tervehtyä.
Hemmetti, että harmitti toi pentujen sairastuminen. Pennuilla oli juuri auennut silmät, persoonallisuudet alkoivat näkyä ja kuulua, varovaista liikkumista ympäriinsä. Näihin olikin jo ikävästi ehtinyt kiintyä, vaikka ikää vasta se pari viikkoa.

Väsyneenä ja surullisena purskahdin itkuun S-Marketin eläintarvikeosastolla kun mietin pennun kurjaa kohtaloa. Iskä oli juuri sanonut, että piikille vieminen on joskus parasta - tämähän on ihan totta ja olin siihen yrittänyt varautunutkin. Asian ääneen sanominen jotenkin teki siitä todellisempaa.
Onneksi tähän ei jouduttu.
Vasta aivan kuurin viimeisinä päivinä oireet loppuivat ja pysyivät poissa pari päivää. Kun kuuri loppui oireet palasivat, mutta tällä kertaa kyseessä oli vain maito, joka sitten onneksi yskimisellä tuli ulos. Ehdin jo paniikissa soittaa eläinlääkärille, joka varalta uusi antibioottireseptin. Onneksi ei sitä jouduttu hakemaan.






Näiden vastoinkäymisten, stressintäyteisten ja valvottujen viikkojen jälkeen onkin kaikki mennyt hyvin.
Kissani, Villa, rakastaa pentuja. Leikittää ja pesee päivittäin useamman kerran. Olenkin instaan laittanut kuvia ja videoita näistä hetkistä.
Ulkoilusta tykkäävät molemmat ja Jevgen jopa pissannutkin ulos. Miehekkäästi myös potkii pissat ympäriinsä. Torsti ei vielä ole niin innostunut muuhun kuin sanomalehdelle tai matolle lirauttamaan.

Nyt pennut ovatkin tasan kuusiviikkoisia ja huomenna edessä pentutarkastus. Ruskea pentu, Torsti, pääsee uuteen kotiin ensi viikolla ja mustavalkoinen penikka, Jevgen, muuttanee elokuun puolella.
Viime viikonloppuna nämä 1100g painoiset tapaukset oppivat jopa kiipeämään sohvalle. Torsti myös kiljumalla osoittaa, että sohvalle haluaa, jos ei kiipeäminen tunnu heti onnistuvan.

Kirjoitin tämän osittain sen takia, että kun joku joskus on samassa tilanteessa kuin itse olin ja googlettaa tietoja, tulisi vastaan myös jotain positiivista.
99% kaikesta löytämästäni oli negatiivista. Ainoastaan facebookin Koirat-ryhmässä luotiin toivoa ja kerrottiin näitä pienempienkin pentujen selviytyneen koettelemuksesta. Voimia siis! <3






Torsti

Jevgen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti